CPD -ohjeet

CPD-ohjeet 2016 alkaen

CPD-lomake toimii pätevyyden saavuttaneen sairaalafyysikon ammattitaidon ylläpidon ja kehittämisen vuosittaisena yhteenvetona. Siksi lomakkeessa on myös vapaaehtoinen kohta säteilyn täydennyskoulutuspisteille, vaikka ne eivät CPD-seurantaan kuulukaan.

Ylifyysikon tai fyysikon esimiehen tulee allekirjoituksellaan varmentaa lomakkeen tiedot. Sähköiseksi allekirjoitukseksi hyväksytään myös esimiehen lähettämä liitetiedosto. Jos fyysikko on suorittanut CPD pisteitään vuoden aikana eri sairaaloissa, tällöin yksi (nykyinen) esimies vuoden lopussa voi varmentaa koko vuoden CPD pistelomakkeen tiedot toimitettujen dokumenttien perusteella.

Tarkoituksena on kirjata vuosittain fyysikon omaan ammatilliseen kehittymiseen vaikuttaneet seikat, ei käytettyä työaikaa. Siksi esimerkiksi erikoistuvan fyysikon ohjauksesta ei saa enempää kuin 4 p/vuosi. Jos pidät luennon itsellesi tutusta aiheesta koulutuspäivillä, saat kirjata ryhmään 1 kyseiseen koulutuspäivään osallistumisesta 1 p / tunti sekä luennosta 1 p / luentotunti ryhmään 2. Jos pitämäsi luennon aihe on uusi, ja joudut siihen perehtymään ja opiskelemaan asiaa, voit kirjata nämä tunnit ryhmään 2.

Tutkinnoista saatavat pistesuositukset:

Ensimmäisestä jatkotutkinnosta ei saa CPD-pisteitä, sillä sen katsotaan kuuluvaksi sairaalafyysikon koulutukseen. Jos kyseessä on toinen lis.työ, silloin harkitaan aiheen mukaan, miten hyvin työ liittyy sairaalafysiikkaan, kuitenkin max. 15 p. Monografia-väitöskirjatyöstä max 40 p. ja jos väitöskirja muodostuu erillisjulkaisuista, yhteenveto-osasta 15p.

Ryhmään yksi kuuluvia kursseja ei ole pakko kirjata tälle lomakkeelle, voit liittää mukaan myös otteen sähköisestä koulutusjärjestelmästä. Nämä koulutukset tulee kuitenkin pisteyttää CPD-järjestelmän edellyttämällä tavalla ja pisteiden yhteissumma kirjata tälle lomakkeelle.

CPD-pisteitä tarkastellaan 5 vuoden jaksoissa siten, että jakson aikana kertyy 200-300 pistettä. Lisäksi pisteitä pitää kertyä 40-60 p. vuodessa. Ryhmästä 1 kertymän pitää olla 100-150 pistettä 5 vuoden jaksossa. Pisteet eivät siirry seuraavaan 5 vuoden jaksoon. Jos työsuhteessa on yli 3 vuoden katko, tarkasteltava 5 vuoden jakso alkaa alusta. Tarkempi ohjeistus oheisessa linkissä.

http://www.efomp.org/index.php/efomp-publications/finish/16/441

Tarvittaessa kirjauslautakunta voi antaa todistuksen CPD-järjestelmään osallistumisesta (esim. hyödyntää virkojen/toimien hakuprosessissa).

Mikäli haluat ryhmässä yksi ilmoittamasi julkaisun näkymään Sairaalafyysikot ry:n sivuilla, kopioi koko julkaisun otsikkotieto lomakkeelle ja ruksaa kohta Saa julkaista. Voit myös lähettää lyhyen suomenkielisen yhteenvedon webmasterille (sihteeri@sairaalafyysikot.fi).

Pisteytys

Ryhmä 1

Käydyt kurssit ja seminaarit, työryhmätoiminta:

Kurssit ja seminaarit: Sairaalafysiikan tai oman lääketieteen erikoisalan koulutustilaisuudet

1 p/tunti

Kurssit ja seminaarit: Laitteiden/ohjelmien käyttäjäkurssit

1 p/tunti

Kurssit ja seminaarit: Hallinnollinen, laatu- tai muu ammatissa toimimista edistävä koulutus

0,5 p/tunti

Tieteelliset kokoukset: Sairaalafysiikan tai oman lääketieteen erikoisalan osuus ohjelmasta

1 p/tunti max 15p/tapahtuma

Työryhmätoiminta: Osallistuminen kansainväliseen työryhmään

2 p/kokouspäivä

Työryhmätoiminta: Osallistuminen kansalliseen työryhmään

1 p/kokouspäivä

Ryhmä 2

Julkaisut, opetus, menetelmäkehitys, opinnäytetöiden ohjaus ja arviointi, omatoiminen opiskelu:

Esitykset: Esitys/posteri kansainvälisessä kokouksessa

3 p/esitys

Esitykset: Esitys/posteri kansallisessa kokouksessa

2 p/esitys

Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Ensimmäinen kirjoittaja ‘peer-reviewed’ julkaisussa

15 p/julkaisu

Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Muu kuin ensimmäinen kirjoittaja ‘peer-reviewed’ julkaisussa

7 p/julkaisu

Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Kirjoittajana muussa kuin ‘peer-reviewed’ julkaisussa

3 p/julkaisu

Opetus: Kansainvälinen taso (kesäkoulut, kurssit)

2 p/luentotunti

Opetus: Kansallinen taso (kokoukset, kurssit)

1 p/luentotunti

Opetus: Muu akateeminen opetus

0,5 – 1 p/luentotunti

Menetelmäkehitys: Uuden menetelmän käyttöönotto ja dokumentointi

5 p/menetelmä; max 10 p/vuosi

Ohjaus: Erikoistuvan fyysikon ohjaus

4 p/vuosi

Ohjaus: Gradutyön tai diplomityön ohjaus

7 p/työ

Ohjaus: AMK -lopputyön ohjaus

5 p/työ

Ohjaus: Lisensiaatti/väitöskirjatyön ohjaus

15 p/työ

Opinnäytteiden arviointi: Gradutyön tai diplomityön tarkastus

4p/työ

Opinnäytteiden arviointi: Lisensiaattityön tarkastus

10 p/työ

Opinnäytteiden arviointi: Väitöskirjan esitarkastus/vastaväittäjänä toiminen

10 p/työ

Opinnäytteiden arviointi: Kansainvälisen julkaisuun esitetyn artikkelin arvioijana toimiminen

2 p/artikkeli

Omatoiminen opiskelu: Sairaalafyysikon ja hänen esimiehensä yhdessä suunnittelemia opintoja (kirjat/artikkelit), joiden tavoitteena on ammattitaidon ylläpito ja/tai lisääminen

0,5 p/tunti

 

Esimerkkejä kurssien pisteytyksestä:

Isotooppilääketiede

EANM

15

Isotooppipäivät

11

PET Basics osa I tai II, Turku

14

Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä

10

Sädehoito

Sädehoitopäivät

10

Valtakunnalliset onkologiapäivät

10

Annosmittauspäivät

10

Sädehoitofyysikoiden neuvottelupäivät

10

Radiologia

MRI at sea

13

Radiografiapäivät

8

Sät.suojelu

Sädeturvapäivät

10

Muut

Medical Physics and Biomedical Engineering World Congress

15

ESTRO-kokous

15

ASTRO-kokous

15