Image © Jani Katisko  
päivitetty 01-12-2010
 

Sairaalafyysikot ry:n säännöt

   
 
   
1. NIMI JA KOTIPAIKKA
   
  Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan osastoksi, nimi on Sairaalafyysikot. Osaston kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alue käsittää koko maan.
   
  Tekniikan Akateemisten Liitto (TEK) ry:stä, käytetään näissä säännöissä nimeä Keskusliitto.
   
  Yhdistys voi käyttää epävirallisissa yhteyksissä itsestään englanninkielistä nimitystä 'Finnish Association of Hospital Physicists'.
   
   
2. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
   
  Osaston tarkoituksena on edistää jäsentensä ammatillisia, yhteiskunnallisia, oikeudellisia ja sivistyksellisiä etuja. Tarkoituksensa toteuttamiseksi osasto:
   
  1. Pyrkii kokoamaan terveydenhuollon palveluksessa olevat tai vastaavissa tehtävissä toimivat fyysikot osaston jäsenyyteen tukeakseen heitä ammattiasioihin liittyvien oikeudellisten, palkkauksellisten ja sosiaalisten etujen turvaamisessa ja kehittämisessä;
   
  2. Harjoittaa tarkoituksensa mukaista ammatillista valistus-, tiedotus- ja selvitystoimintaa;
   
  3. Pyrkii paikallisessa yhteistyössä muiden terveydenhuollon alalla toimivien akateemisten ammattiryhmien kanssa käymään neuvotteluja työnantajan kanssa jäsentensä palkkaus- ja muissa työasioissa;
   
  4. On yhdysmiehen välityksellä yhteydessä Keskusliittoon pitäen Keskusliiton tietoisena ammattiasioihin liittyvien sopimusten tekemistä tai muuttamista koskevien neuvottelujen yleisestä kulusta ja antamaan tietoja sellaisista asioista, joilla voi olla merkitystä Keskusliitolle tai sen jäsenyhdistykselle sekä pitäen Keskusliiton muutenkin tietoisena ajankohtaisista kysymyksistä;
   
  5. Ilmoittaa Keskusliitolle mahdollisista ammattikunnan virka- tai työsuhteisiin liittyvistä epäkohdista, joita osasto ei omin voimin ole kyennyt poistamaan;
   
  6. Suorittaa mahdollisuuksiensa mukaan Keskusliiton Osastolle antamat tehtävät, kuten palkkatilastojen keruun, mielipidetiedustelu jos muut tehtävät;
   
  7. Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.
   
   
3. JÄSENYYS
   
  Osaston jäseniksi voivat liittyä kaikki Keskusliiton johonkin liiton jäsenyhdistykseen kuuluvat terveydenhuollon palveluksessa toimivat fyysikot sekä vastaavissa tehtävissä toimivat henkilöt. Päätöksen jäseniksi hyväksymisestä tekee Osaston johtokunta. Jäsen voi erota Osastosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti Osaston johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti Osaston kokouksen pöytäkirjaan. Jäsensuhteen velvoitteet päättyvät sen kalenterivuoden lopussa, jonka kuluessa eroamisilmoitus tehdään. Jos jäsenen ammatillinen asema oleellisesti muuttuu muusta syystä kuin eläkkeelle siirtymisen vuoksi, voi hän olla Osaston jäsenenä enintään saman kalenterivuoden loppuun saakka. Jos jäsen lakkaa kuulumasta mihinkään Keskusliiton jäsenyhdistykseen , johtokunta erottaa hänet Osastosta. Jäsen, joka ei noudata näitä sääntöjä tai ilmeisesti toimii Osaston ja Keskusliiton tarkoitusperiä vastaan, voidaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä erottaa Osastosta.
   
   
4. JÄSENEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
   
  Jäsen on oikeutettu nauttimaan kaikkia Osaston toiminnan tuloksia. Jäsen on velvoitettu noudattamaan Osaston sääntöjä. Jäsen on velvollinen maksamaan syyskokouksen määräämän jäsenmaksun. Jäsenen velvollisuus on ilmoittaa Osastolle asunto-osoitteensa tai hoitamansa viran tai toimen laadussa tapahtuneet muutokset.
   
   
5. HALLINTO
   
  Osaston päätösvaltaa käyttää Osaston kokous. Toimeenpanevana elimenä on Osaston johtokunta.
   
   
6. OSASTON KOKOUS
   
  Osaston kokouksiin on oikeutettu osallistumaan jokainen Osaston jäsen.
   
  Osaston kokouksen avaa johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai näiden ollessa estyneinä vanhin paikalla oleva Osaston jäsen. Puhetta johtaa kokouksen valitsema puheenjohtaja.
   
  Osasto kokoontuu johtokunnan kutsusta. Johtokunnan on kutsuttava Osasto kalenterivuoden aikana ainakin yhteen kokoukseen, joka on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Lisäksi osasto on kutsuttava koolle, mikäli yksi kymmenesosa Osaston jäsenistä sitä johtokunnalle kirjallisesti ilmoittamaansa asiaan varten vaatii. Kokous on tällöin pidettävä neljän viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
   
  Osaston kokous on kutsuttava koolle vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää. Kokouskutsu, jossa on ilmoitettava käsiteltävät asiat, on lähetettävä sähköpostitse tai pyydettäessä kirjallisesti kullekin jäsenelle.
   
   
7. ÄÄNIVALTA
   
  Äänivalta kokouksessa on jokaisella läsnä olevalla jäsenellä, jonka lisäksi voi valtakirjalla käyttää enintään viiden poissaolevan jäsenen äänioikeutta. Kokouksessa on kullakin Osaston jäsenellä yksi ääni. Äänestettäessä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänestys suoritetaan avoimena, ellei kannatettua ehdotusta suljetun lippuäänestyksen käyttämisestä tehdä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan kanta, paitsi henkilövaaleissa tai suljetussa lippuäänestyksessä arpa.
   
   
8. OSASTON KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
   
  1. Esitetään johtokunnan kertomus edellisen vuoden toiminnasta, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään niiden aiheuttamista mahdollisesta toimenpiteistä.
   
  2. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
   
  3. Valitaan Osaston jäsenistä johtokunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme ja enintään viisi muuta johtokunnan varsinaista jäsentä sekä näille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavaksi kalenterivuodeksi.
   
  4. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille henkilökohtaiset varamiehet seuraavaksi kalenterivuodeksi.
   
  5. Käsitellään ja hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavalle kalenterivuodelle.
   
  6. Määrätään jäsenmaksun suuruus sekä johtokunnan jäsenten ja muut mahdolliset palkkiot seuraavalle kalenterivuodelle.
   
  7. Käsitellään ja hyväksytään tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenterivuodelle.
   
  8. Edellä mainituissa tai muissa kokouksissa valitaan lisäksi Osaston edustajat eri neuvottelu- ja yhteyselimiin kalenterivuodeksi kerrallaan sekä
   
  9. käsitellään muut asiat, jotka johtokunta tai vähintään kymmenesosa jäsenistöstä 6. pykälän 3 momentin mukaisesti on esittänyt.
   
   
9. JOHTOKUNTA
   
  Osaston lainmukaisena hallituksena toimivaan johtokuntaan kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme ja enintään viisi muuta varsinaista jäsentä, joille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Johtokunta valitsee keskuudestaan sihteerin ja rahastonhoitajan . Johtokunta nimeää keskuudestaan Keskusliiton yhdysmiehen. puheenjohtajan ollessa estynyt hoitaa hänen tehtäviään varapuheenjohtaja. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kaksi johtokunnan jäsentä sitä vaatii. Johtokunta on päätösvaltainen, mikäli enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä kokouksessa. Hyväksyttyyn päätökseen vaaditaan yli puolet läsnä olevien äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan kanta, paitsi henkilövaaleissa tai suljetussa lippuäänestyksessä arpa.
   
   
10. OSASTON JOHTOKUNNAN TEHTÄVÄNÄ ON:
   
  1. Ylläpitää ja kehittää Osaston toimintaa sekä edustaa Osastoa ulospäin;
   
  2. pitää yhteyttä Keskusliittoon;
   
  3. tiedottaa johtokunnassa käsitellyistä asioista Osaston jäsenille;
   
  4. valmistella ja esitellä Osaston kokouksissa käsiteltävät asiat ja panna toimeen Osaston päätökset;
   
  5. yhteistyön järjestäminen muiden paikallisten henkilöryhmien kanssa;
   
  6. huolehtia Osaston toiminnasta yleensä ja hoitaa Osaston juoksevia asioita.
   
   
11. OSASTON NIMEN KIRJOITUS
   
  Osaston nimen kirjoittaa johtokunnan puheenjohtaja yksin, tai kaksi muuta johtokunnan jäsentä yhdessä, tai pankki-, posti- yms. juoksevissa asioissa joku johtokunnan erikseen määräämä johtokunnan jäsen tai yhdistyksen toimihenkilö yksin.
   
   
12. OSASTON TALOUS
   
  Osaston tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit sekä johtokunnan laatima tili- ja vuosikertomus on ennen helmikuun ensimmäistä päivää jätettävä tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on palautettava tilit oman lausuntonsa ohella johtokunnalle kahden viikon kuluessa.
   
   
13. JÄSENMAKSU
   
  Osasto kantaa jäseniltään vuosittain jäsenmaksua, jonka suuruuden määrää Osaston syyskokous. Osasto voi lisäksi kerätä jäseniltään ylimääräisenä jäsenmaksuna erikseen määriteltyä tarvetta varten erillisen kertamaksun, joka voi olla korkeintaan kaksi kertaa varsinaisen jäsenmaksun suuruinen. kertamaksun perinnästä ja sen suuruudesta päättää Osaston syyskokous.
   
   
14. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
   
  Osaston sääntöihin tehtävistä muutoksista tai Osaston purkamisesta on päätettävä vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa peräkkäisessä Osaston kokouksessa, joiden välin on oltava ainakin kaksi kuukautta. Osaston purkautuessa päättää viimeinen Osaston kokous jäljelle jäävien Osaston varojen ja omaisuuden käytöstä Osaston tarkoitusperiä edistävään tarkoitukseen. kuitenkin siten, että Keskusliitolta kulumassa olevalla toimikaudelle osoitettu avustus palautetaan Keskusliitolle. Hyväksytty Sairaalafyysikot Ry:n kokouksessa Helsingissä 17 lokakuuta 1986.
   
   
   

 



 
Etusivu
ajankohtaista
avoimet virat
koulutus
 
Yhdistys
säännöt
johtokunta
jäsenkirjeet
 
Ammattina
sijoittuminen
tulevaisuuden näkymät
eettiset säännöt
 
Opiskelu
opinto-opas
perehdyttämisopas
erikoistumispaikat
 
 
 
English  Veppimestari: Sairaalafyysikot ry / © Jani Katisko - etunimi.sukunimi@oulu.fi