CPD-ohjeet
CPD-lomake toimii pätevyyden saavuttaneen sairaalafyysikon ammattitaidon ylläpidon ja kehittämisen vuosittaisena yhteenvetona.
Esihenkilö vahvistaa lomakkeen tiedot allekirjoituksellaan tai välittämällä liitetiedoston sähköpostitse. Jos fyysikko on suorittanut CPD-pisteitään vuoden aikana eri sairaaloissa, tällöin yksi (nykyinen) esihenkilö voi varmentaa koko vuoden CPD-lomakkeen. CPD-pisteitä tarkastellaan liukuvasti edeltävän viiden vuoden ajalta siten, että viiden vuoden jakson aikana tulisi kertyä vähintään 200 pistettä, joista ryhmän 1 kertymän pitää olla vähintään 100 pistettä. CPD-lomake on toimitettava vuosittain, vaikka pisteitä ei olisi kertynytkään. Jos työsuhteessa on yli 3 vuoden katko, tarkasteltava viiden vuoden jakso alkaa alusta. CPD-lomakkeita hyväksytään takautuvasti lähetyshetkeä edeltävien viiden vuoden ajalta.
CPD-lomakkeet lähetetään kirjauslautakunnan sihteerille: cpd[at]sairaalafyysikot.fi.
Pyydettäessä kirjauslautakunta antaa todistuksen CPD-järjestelmään osallistumisesta.
CPD-seurannan tarkoituksena on kirjata vuosittain fyysikon omaan ammatilliseen kehittymiseen vaikuttaneet seikat, ei käytettyä työaikaa. Siksi esimerkiksi erikoistuvien fyysikoiden ohjauksesta ei saa enempää kuin 4 p/vuosi ja opinnäytteen ohjauksesta kertyvät pisteet opinnäytettä, ei vuotta kohden (tai pistekertymä per opinnäyte on ositettava eri vuosille). Sairaalafyysikon koulutukseen kuuluvasta jatkotutkinnosta ei saa CPD-pisteitä. Sairaalafyysikoksi valmistumisen jälkeen tehdystä monografiaväitöskirjasta voi merkitä enintään 40 p ja jos väitöskirja muodostuu erillisjulkaisuista, yhteenveto-osasta 15 p.
Pisteytys
Esimerkkejä kurssien ja konferenssien pisteytyksestä (huom! pisteet on tarkasteltava tapauskohtaisesti edellä olevan ohjeistuksen mukaan, eikä voi suoraan kopioida alta):
| Käydyt kurssit ja seminaarit, työryhmätoiminta: | |
| Kurssit ja seminaarit: Sairaalafysiikan tai oman lääketieteen erikoisalan koulutustilaisuudet | 1 p/tunti |
| Kurssit ja seminaarit: Laitteiden/ohjelmien käyttäjäkurssit | 1 p/tunti |
| Kurssit ja seminaarit: Hallinnollinen, laatu- tai muu ammatissa toimimista edistävä koulutus | 0,5 p/tunti |
| Tieteelliset kokoukset: Sairaalafysiikan tai oman lääketieteen erikoisalan osuus ohjelmasta | 1 p/tunti max 15p/tapahtuma |
| Työryhmätoiminta: Osallistuminen kansainväliseen työryhmään | 2 p/kokouspäivä |
| Työryhmätoiminta: Osallistuminen kansalliseen työryhmään | 1 p/kokouspäivä |
Ryhmä 1, esimerkkejä koulutuksista (1p/tunti):
Monipäiväiset ulkomaiset max. 15 p. Yksi-kaksipäiväiset kotimaiset n. 5-10, 1p/tunti | |
| Radiologia | |
| ECR, RSNA, ISMRM | 15 |
| CT at Sea, MRI at Sea, Radiologia Uutta ja Vanhaa | 10 |
| Isotooppilääketiede | |
| EANM, SNMMI | 15 |
| Isotooppipäivät | 10 |
| Isotooppilääketieteen neuvottelupäivät (STUK) | 10 |
| GE/Siemens käyttäjäpäivät | 8 |
| KNF | |
| ECCN/ICCN | 15 |
| KNF-päivät | 10 |
| Sädehoito | |
| ESTRO/ASTRO | 15 |
| Sädehoitopäivät | 10 |
| Onkologiapäivät | 8 |
| Sädehoitofyysikoiden neuvottelupäivät (STUK) | 10 |
| Varian/Elekta käyttäjäpäivät8 | 8 |
| Lääketieteellinen fysiikka | |
| ECMP, NACP | 15 |
| Sairaalafysiikan päivät | 8 |
| Säteilysuojelu | |
| Sädeturvapäivät | 10 |
Julkaisut, opetus, menetelmäkehitys, opinnäytetöiden ohjaus ja arviointi, omatoiminen opiskelu: | |
Esitykset: Esitys/posteri kansainvälisessä kokouksessa | 3 p/esitys |
Esitykset: Esitys/posteri kansallisessa kokouksessa | 2 p/esitys |
Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Ensimmäinen kirjoittaja ‘peer-reviewed’ julkaisussa | 15 p/julkaisu |
Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Muu kuin ensimmäinen kirjoittaja ‘peer-reviewed’ julkaisussa | 7 p/julkaisu |
Julkaisut (artikkelit/kirjan luvut): Kirjoittajana muussa kuin ‘peer-reviewed’ julkaisussa | 3 p/julkaisu |
Opetus: Kansainvälinen taso (kesäkoulut, kurssit) | 2 p/luentotunti |
Opetus: Kansallinen taso (kokoukset, kurssit) | 1 p/luentotunti |
Opetus: Muu akateeminen opetus | 0,5 – 1 p/luentotunti |
Menetelmäkehitys: Uuden menetelmän käyttöönotto ja dokumentointi | 5 p/menetelmä; max 10 p/vuosi |
Ohjaus: Erikoistuvan fyysikon ohjaus | 4 p/vuosi |
Ohjaus: Gradutyön tai diplomityön ohjaus | 7 p/työ |
Ohjaus: AMK -lopputyön ohjaus | 5 p/työ |
Ohjaus: Lisensiaatti/väitöskirjatyön ohjaus | 15 p/työ |
Opinnäytteiden arviointi: Gradutyön tai diplomityön tarkastus | 4p/työ |
Opinnäytteiden arviointi: Lisensiaattityön tarkastus | 10 p/työ |
Opinnäytteiden arviointi: Väitöskirjan esitarkastus/vastaväittäjänä toiminen | 10 p/työ |
Opinnäytteiden arviointi: Kansainvälisen julkaisuun esitetyn artikkelin arvioijana toimiminen | 2 p/artikkeli |
Omatoiminen opiskelu: Esihenkilön kanssa yhdessä suunnitellut opinnot (kirjojen ja artikkelien lukemista), joiden tavoitteena on ammattitaidon ylläpito ja/tai lisääminen) | 0,5 p/tunti |